perjantai 13. kesäkuuta 2014

Tohtori Farkku

Jos joku olisi kolme vuotta sitten sanonut mulle, että hei, sä muuten investoit vielä joku päivä viisikymppiä farkkuleggingseihin, olisin varmaan muuttunut perunaksi ja kierinyt nauraen auringonlaskuun. Nyt tilanne on kuitenkin se, että olen menossa ensi kuussa töihin ja havahduin tässä taannoin siihen, että mulla ei ole kauheasti mitään yksinkertaisia perusvaatteita, joita siellä mieluusti käyttäisin, ja housut ovat juuri sellaiset. Kuten blogista huomaa, en ole todellakaan mikään housuihminen ja mun ainokaiset, neljä vuotta loistavassa kunnossa pysyneet Very Nicen farkutkin ratkesivat pari kuukautta sitten sisäreidestä ja tuunasinkin niistä sortsit. Pitkiä housuja multa ei siis löytynyt kuin yhdet, ja nekin ovat kuviolliset. 

Tuskailtuani aikani muutaman muun kaupan kryptisten kokomerkintöjen ja joka suhteessa epäsopivien housujen kanssa, päädyin kaverin suosituksesta Mick'sille ja löysin sieltä ihanat Dr Denimin Plentyt! Olen kuullut näistä pelkkää hyvää blogipuskaradion kautta, ja kyllä nämä tuntuvat arvostuksensa ansainneen. Ei ole aivan mun tapaista laittaa yli neljääkymmentä euroa yhteen vaatekappaleeseen, mutta nämä olivat kyllä siinä määrin kuin mulle tehdyt, että tiesin heti ettei parempia varmasti löydy ainakaan edullisempina! Väri on tummansininen, vaikka kuvassa näyttääkin mustalta.

Blouse Seppälä, jeggings Mick's, shoes Dinsko

––––––––

I'm going to work next month and I came to realize, quite recently, that I don't have all that many nice and neat garments that would be comfortable to wear at the same time. I'm not quite aware of the clothing protocol of my workplace yet, so I decided to invest in a nice pair of jeans, it being a safe choice, at least. That turned out to be a difficult task. I went through racks and racks of unfitting and downright ugly jeans until I stumbled upon these lovely jeans leggings by Dr Denim! So far I've only heard good things about these, and having worn these for a while I can say that they've deserved every single word of praise they've gotten. It seriously feels like wearing nothing at all. 

lauantai 7. kesäkuuta 2014

päk ty pläk

Muistanette ehkä mun viimetalviset tukanvärjäyssekoilut; mun hiuksethan päätyivät mustiksi, koska olin aliarvoinut sen, miten voimakkaasti mustanruskea väri tarttuisi mun jo entuudestaan käsiteltyyn ja siten melko huokoiseen tukkaani. Ensijärkytyksestä toivuttuanihan mä sitten kuitenkin havaitsin värin aika mukavaksi ja kannoin sitä ihan mielelläni pari kuukautta. Sitten mä kyllästyin ja päätin alkaa vaalentaa väriä; kevät oli juuri sopivasti tullut, ja auringonvalon ja syväpuhdistavan shampoon avulla väri vaalenikin melko nopeasti mikstuuraksi mun omaa, maantienruskeaa sävyä, alla muhinutta punaista ja latvoihin vielä jäänyttä tummanruskeaa. 

Sitten mä kyllästyin siihenkin.

Blondaus ei tullut kysymykseen, koska en vaan jotenkin osaa kuvitella itselläni vaaleaa tukkaa. Punaiseen en enää ainakaan heti jaksa lähteä, koska se väri on vaan niin keinotekoisen näköinen ja hankalahoitoinen, plus on aina riski saada sellainen violetinpunainen 6.66-lähiömutsikuontalo. (EDIT: jotta vältyttäisiin tulevilta mielipahoilta, tarkoitin että mun omassa päässäni kys. väri näyttää hirveältä, jonkun muun päässä välttämättä ei. Tarkoitukseni ei siis ollut pahoittaa kenenkään toisen väriä kantavan mieltä; se on mielestäni aivan kiva, olenhan sen joskus omaankin päähäni ottanut, mutta havaitsin ettei se mulle sovi. Ilmaus oli typerä ja harkitsematon: pyydän anteeksi.) Kupari taas tarttuu huonohkosti ja nykyään kun katson kuvia mun punapääajalta, tuntuu että se väri näyttää kauhean laikukkaalta. Vaaleanruskeallekaan en enää hirveästi lämmennyt, vaan kaipasin jotain voimakkaampaa kehystä mun olemukselle. Eli lopulta päädyin mustaan, taas.


Ainut, joka värjätystä mustasta tukasta ei hirveästi pidä, on äiti, joten kohteliaisuussyistä ja pitääkseni nimeni testamentissa odotin yo-juhlien ja –kuvausten yli ja värjäsin tukan vasta sitten, eli viime maanantai-iltana. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei tämä haalistu kauhean nopeasti – on mulla onneksi ensiapuun olemassa mustaa colormaskia, mutta senkin kanssa lotraaminen on kyllä vähän rasittavaa. Jos aloitetaan nyt vaikka siitä, että sen käyttöohjeissa neuvotaan kampaamaan se märkiin hiuksiin. Kyseinen harrastehan on pään rikkihappoon kastamisen ohella nopein resepti katkeilleeseen tukkaan, ja eritoten tästä todistava ääni on aivan kamalaa kuunneltavaa. 

lauantai 31. toukokuuta 2014

Mä valmistuin

No huhuh, niinhän mä tein! Lyseon ovi meni omalta kohdalta, opiskelijana siis, viimeistä kertaa kiinni tuossa reilu pari viikkoa sitten. E:n paperit tuli!


En usko pääseväni yliopistoon vielä tänä vuonna (syistä x, y ja z päädyin lopulta hakemaan vain yhteen paikkaan, typerää ja lyhytnäköistä, tiedän, mutta muistakaa x, y ja z) eli todennäköisesti välivuosi työskentelyineen ja itsenäisine opiskeluineen on sitten edessä. Ihan bueno. Saatiinpahan tämä nyt pois alta! 
Kollektiivisesti paljon onnea ja menestystä kaikille muillekin valmistuneille ja niille, jotka sitä vielä odottavat, kovasti tsemppiä tulevaan – ja ennen kaikkea, ihan äärimmäisen hauskaa kesälomaa!

Isompaa postausta juhlista tulee varmaan lähitulevaisuudessa.

–––––––

I graduated from high school today!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Hairahdus

Hei, mä olen Magdaleena ja mä en ole blogannut kohta kuukauteen  ostanut housuja kahteen vuoteen. Tänään ostin kuitenkin housuhaalarin ja se on oikein kiva.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Goottikeijun kesämekko

Korkkasin tänään kevään korkkarikauden, ts. menin ensimmäistä kertaa ulos joissain muissa kuin nilkkureissa tai kävelykengissä. Minusta se oli hieno idea; varpaani voivat olla eri mieltä. Parin tunnin shoppailureissu osoittautui kuitenkin sangen hedelmälliseksi, sillä löysimme vihdoin parhaalle kaverilleni valmistujaismekon Muotikuusta ja itselleni taas yhden ei-pitäisi-ostaa-tätä-mutta-ostan-silti–mekon. 

Ja siitä lisää.

Normaalisti käsite "kesämekko" herättää minussa välittömän hylkimisreaktion (ellei kyseessä ole sitten joku fiftari–/vintageunelma.) Vihaan nimittäin kategorisesti kaikkea kesään liittyvää ja erityisesti sitä, miten huolella vaalimani kalpeus alkaa vääjäämättä käristyä kullanruskeaksi ja ihoni luonnonvalossa terveen sinivihreä vivahde heijastaa valoa niin, että hohtelen kuin glitterissä kieritetty teinivampyyri. Tänään löysin kuitenkin kesämekoksi luokiteltavan mekon, jota päättelin voivani itsekin kehdata käyttää. 



Mekon juju on tuo ihana pitsinen selkä; etuosa on todella yksinkertainen ja helma runsas mutta vähäeleinen. Bueno. Oikeastaan se on juuri sellainen mekko, jota en olisi joskus aikaisemmin voinut kuvitella koskaan käyttäväni, mutta viimeistään sovituskopissa sen je ne sais quoi lumosi minut täysin ja loput päivän budjetista oli hetkessä käytetty. Toinen osa meni sukkahousuihin. 
Pahoittelen muuten kuvien kammottavaa muokkausta; taustalla oli kaikkea mahdolista tavaraa kuten keskuspölynimurin pistoke, taulu ja avoin ovi kodinhoitohuoneeseen, eli desperate times call for desperate measures. 

––––––

Meet my new summer dress. Normally I hate summer dresses just as passionately as I hate summer itself, but this one was an exception. I'm sorry for the soaring celestial ugliness of the editing, but there were heaps of stuff in the backround (i.e. sockets, paintings, open doors) I had to remove, hence the blurriness of my person.